Raskasta joulua
Eilen
Kajaanissa oli tämän syksyn toinen Raskasta Joulua -konsertti. Aiempina vuosina
olen havahtunut konserttiin vasta lippujen ollessa loppuunmyytyjä, tänä vuonna
olin ketterästi liikkeellä jo elokuussa ja viimeinkin pääsin kokemaan tuon
spektaakkelin! Kyllä, se oli spektaakkeli.. Uskomattoman hienoja soittajia ja
laulajia, Kaukametsän Sali konserttipaikkana ja joululauluja hienoin
versioinnein. Mahtavuutta! Ja jo näin toisella keikalla soittajat ja laulajat
olivat täydessä iskussa :)
Solistina Tommi "Tuple" Salmela |
Raskasta
Joulua starttasi vuonna 2004, kun kitaristi/tuottaja Erkka Korhonen sai
inspiraation Trans-Siberian Orchestralta ensimmäiseen konserttiin ja levyyn.
Vuosi vuodelta musiikinrakastajien kiinnostus kasvoi ja toki siten myös
levy-yhtiö Warner innostui tekemään sopimuksen projektin kanssa. Raskaampaa
Joulua -levy ilmestyi vuonna 2006 ja kiertueita järjestetään vuosittain. Uskon
eilisen perusteella, että konserteille on kysyntää jatkossakin :) Alla olevasta
linkistä pääsette fiilistelemään Trans-Siberian Orchestran noin viikon takaista
vetoa, O Come All Ye Faithful / O Holy Night. Itselleni Trans-Siberian Orchestra
tuli tutuksi Gabriela Gunčíkován kautta, joka on siis ollut naispuolinen
innoittajani Ken Tamplin Vocal Academyn oppien kautta.
Solisteina
Raskasta Joulua -projektissa on vuosittain Suomen kärkinimiä metalli- ja
rocklaulajista. Tänä vuonna kiertueilla nähdään paikkakunnasta riippuen
solisteina mm. Tommi ”Tuple” Salmela, Tony Kakko, JP Leppäluoto, Antti Railio,
Ari Koivunen, Ville Tuomi, Antony Parviainen, Pasi Rantanen, ja Marco Hietala.
Eilen Kajaanissa lauloivat Tuple, Tony, Antony ja Ville. Huikeita artisteja
jokainen, mutta Tuple ja Antony saivat tämän tytön kyyneliin :) Se musiikin
voima.. Solistien taustalla tai oikeastaan rinnalla olivat jo edellä mainittu
Erkka Korhonen, rumpali Mirka Rantanen, kitaristi Tuomas Wäinölä, basisti Erkki
Silvennoinen ja kosketinsoittaja Vili Ollila. Erinomaisia muusikoita jokainen!
Erkka Korhonen |
Ensimmäisellä
Raskasta Joulua -levyllä laulaa mielestäni kovin kotimainen naislaulaja Tanya
Kemppainen, serkkuni :) Tanya
lauloi hienon version Maa on niin kaunis -biisistä, sopivasti nätisti ja heavysti,
just the way I like it! Tanya on laulanut mm. bändeissä Lullacry ja Soulgrind.
Kaukametsässä
Tony ja Tuple olivat eilen teknisesti odotusteni mukaisesti kovassa iskussa.
Äänialan monipuolinen käyttö ja äänensävyjen vivahteiden hyödyntäminen ovat
niitä asioita, joita itse tekniikassa arvostan suuresti. Antonyn valttina oli
ehdottomasti eläytyminen ja tuska, jonka hän toi avoimesti esille - silläpä hän
minut niin helposti kyyneliin saikin.. Villen valttina oli oman persoonan
välittäminen biiseihin ja esiintyminen. Kaikki nämä asiat ovat erittäin
tärkeitä keikkailevalle laulajalle ja eilen sain kunnian todistaa montaa
erilaista lahjakkuutta!
Kajaanissa
Kaukametsän Sali oli jo pidempään loppuunmyyty kyseisen tapahtuman osalta ja hyvä
niin! Tuntuu siltä, että nykyään ihmiset eivät enää joko arvosta livetapahtumia
tai he eivät kehtaa lähteä ”kun kuuleehan noita netistäkin”. Se vaan ei ole
sama asia.. Kokemuksena eilinen oli omaa luokkaansa ja lähtipä mukaani
myyntipisteeltä pari CD-levyä, DVD ja t-paita. Jos näillä teoilla kannan
korteni kekoon, että saamme Kajaanissa jatkossakin kuunnella livenä erinomaista
musiikkia, katsoa taitavia esiintyjiä ja nauttia kokonaisvaltaisesta
musiikillisesta elämyksestä, niin olen tyytyväinen! Toivottavasti sinäkin
arvostat live-esiintymisiä ja kannatat suosikkejasi olemalla paikalla ja
ostamalla edes joskus jonkun tuotteen bändin/projektin edesauttamiseksi. Karuksi
kävisi maailma ilman musiikkia..
Jotta antaisin tässäkin postauksessa palasen teille itseäni, tässä
vielä loppukevennyksenä äsken videoimani todiste siitä, että minäkin laulan ja vielä ääni käheänäkin!
Usein laitan julkiseen jakoon pelkästään ääniraidan kuvan kanssa, tällä
videolla paljastan syynkin siihen.. :) Eilen
Tuple veti Kaukametsässä hienon version suosikkijoululaulustani, joten tässä
laulan teille englanninkielellä kappaleen O Holy Night. Syy, miksi halusin
tällä kertaa videoida lauluani, on se että eilen katsoessani huippulaulajia
muistin kuinka tärkeää on myös katsoa laulua. Katsoessa laulajan kasvoja näen
ja tunnen missä ääni soi, mitkä lihakset ovat käytössä jne. Toivottavasti joku
teistä saa minustakin jotain irti ja ehkä palaset äänenmuodostuksesta löytävät
omille paikoilleen! En
todellakaan väitä olevani mikään ammattilaulajan veroinen, meillä
kaikilla vaan on opittavaa toisiltamme ja osaamisen jakaminen on sen edellytys. Olkoon tämä myös muistutuksena uuden poppivaiheen keskellä siitä, että laulan joskus myös aika raskaasti ;) Ja todisteena siitä, että olen jo itselleni armollinen ja sallin itselleni virheitä.
<3:lla HanDe